maanantai 27. helmikuuta 2012

Bodypump

Eilen olin pumpissa ensimmäistä kertaa reiluun kahteen viikkoon. Tämmöinen tauko johtui siitä, että teloin kevyesti mun olkapään viime kerralla kun en huomannut vaihtaa painoja kun siirryttin reisilihaksista ojentajiin.

Edelliskerrasta oli ohjelma vaihtunut ja olin onnellisesti aivan pihalla joissain kohtia. Esimerkiksi hartioitten kohdalla jätin homman lähes kokonaan tekemättä, sillä en meinannut päästä jyvälle. Tätä lukuun ottamatta tykkäsin kyllä uudesta ohjelmasta (ihan senkin takia, että kyykyt eivät olleet tappavia) Lisäksi lisäsin painoa selkiin: ennen mulla on ollut tangossa yhteensä 5 kiloa ja eilen lisäsin painoa 7 kiloon ja kyllä sen huomaakin, kun lavat ovat vähän jumissa.

Seuraavan kerrab meen pumppiin luultavasti vasta perjantaina, vaikka alunperin tarkoitus oli mennä huomenna, mutta luulenpa, että reidet ovat sen veran tönköt huomennakin, että on turha mennä. No, keskiviikko sh'bamiin, vaikka mikä olis!

Painoasiaa vielä:
Oon ylpee ittestäni, sillä mun aamupainokin on alkanut olemaan 38! Päivästä riippuen vaaka saattaa näytää 37,5, mutta harvemmin. Kerran iltapaino on ollut 39 kiloa, joten suunta on oikea (:

torstai 23. helmikuuta 2012

SH'BAM

Eilen olin ekaa kertaa sh'bamissa ja täytyy sanoa että rakastuin siihen! Odotan jo innolla ensi viikkoa ja uutta ohjelmaa.
Kieltämättä olin aluksi skeptinen, sillä tällä rytmitajulla ei oo paljon tanssittu, mutta yllätyin positiivisesti! Vähän olin tietenkin pihalla kerran olin ensimmäisen kerran ja se oli viiminen kerta sillä ohjelmalla. Onneksi koreografia ei ollut vaikea joten tälläinen mahdollisimman tanssitaidotonkin sai tunnista irti.
Sh'bamista jäi hyvä fiilis ja ensi viikon tanssia odotellessa..

torstai 16. helmikuuta 2012

Musiikkia!

En jumppaa tai lenkkeile ilman musiikkia. Vaikka en omista minkään asteista rytmitajua, tarvitsen musiikista temmon liikkua. Lisäksi mun mielestä hiljaisuudessa on ahdistavaa jumppailla, en tiedä miksi. Nyt kuitenkin tän hetken jumppamusiikkisuosikkejani:

Black Veil Brides - Falling Angels


Nickelback - Something In Your Mouth


Survivor - Eye of the tiger


Alice Cooper - Poison


Bon Jovi - Roulette

tiistai 14. helmikuuta 2012

Project: I do it! - Part 2 alkakoon!

Kuukausi on kulunut ja mulla on hyviä uutisia! Paino on suht vakiutunut siihen 38 kilon pintaan ja on tuo vaaka näyttänyt muutamia kertoja 38,5. Ajattelinkin, että nyt on sopiva hetki "muuttaa" tämä blogi syömisenseuraamisblogista enemmän treeniblogiksi. Totta kai laittelen tänne välillä paino juttuja, onhan se mun yksi tavoitekkin saavuttaa normaalipainoisuus, mutta nyt kun oon saanut itseni pois sieltä "kriittiseltä" alueelta niin ajattelin hyväksi ratkaisuksi siirtyä seuraamaan enemmän mun liikkumisia.

Omasta mielenkiinnosta halusin ottaa tällaisen "aloituskuvan", jonka kanssa oon vähän huijannut, sillä oon käynyt nyt parit kerrat bodypumpissa ja aloitellut ittekseni vähän raskaamman jumpan. En näin ulkonäöllisesti aseta mitään suuria odotuksia, vaikka olisihan se kiva jos nuo vatsalihakset näkyisivät vähän paremmin ilman, että niitä jännittää.Ottelen näitä kuvia noin kuukauden välein niin voin seurata onko treenamisesta muitakin jälkiä kuin mustelmat polvissa. Koitan myös räpsiä muutenkin enemmän kuvia tännekin puolelle, niin on miellekkäämpää seurailla mun juttuja. Kuva joutui ylivalotuksen kohteeksi, noh pikku vikoja)

Loppuun vielä kuva mun säälittävistä vatsalihaksista jotka hädin tuskin näkyvät kun jännitän vatsaa:
Tää kuitenkin motivoi mua eteenpäin!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Täällä mennään!

Noin kaksi viikkoa on kulunut siitä kun viimeksi tänne kirjoitin.

Nyt mennän painon suhteen siinä pisteessä, että aamupaino on vaihtelevasti 37 kilosta - 37,5 kiloon, iltapaino puolestaan pysyy sitkeästi siinä 37,5  kilon tietämillä ja jos oon syönyt heikomman puoleisesti niin silloin iltapainokin jää siihen 37 kiloon. En kuitenkaan masennu, sillä olen saanut alle kuukaudessa lähes 2 kiloa takaisin (painoin jossain vaiheessa 35,5 kg) ja 2 kiloa on tosi hyvin multa, varsinkin kun paino ei nouse herkästi. Eli pitänee olla hivenen pitkä jänteisempi tämän kanssa.

Vaikken saavuttanutkaan 38 - 38,5 kiloa, joka oli syksyllä mun saliraja, niin ajattelin silti hommata ensi viikon perjantaina itselleni salikortin. Aloitan maltillisesti, eli käyn kerran viikossa ryhmäliikuntatunneilla (luultavammin bodypumpissa, sillä se on mun sydäntä lähellä), joten siitä ei koidu haittaa tälle "lihotuskuurille". Katsoo sitten keväämmällä miten usein alan siellä käymään, kunhan saan vielä parisen kiloa takaisin.

Olen saanut melko hyvin peruskuntoa heräteltyä talviunilta jumppailemalla itsekseni. Pari viikkoa sitten 20 vatsalihasliikettä oli suht kiduttavia ja 20 punnerrusta sangen kivuliaita, mutta nyt alkaa nekin jo luistamaan! Hyvillä mielin jään odottelemaan perjantain pumppia (:

maanantai 16. tammikuuta 2012

Välikatsaus

Moikka vaan!

Huomasin tuossa eilen, että olen unohtanut merkitä tänne syömiseni.. Ei sillä, oon unohtanut merkkailla niitä muutenkin ylös, jotenkin alkoi tympäseen vihon ja kynän kanssa kulkeminen.

Nyt mun aamupaino vaihtelee 36,5 - 37 kilon välillä ja iltasin painohaarukka on 36,5 - 37,5 kiloa, riippuen päivästä, mutta joka tapauksessa hyvää vauhtia olen menossa kohti  tavoitetta, eikä ole edes ”kiire”. Tavoite on saada koeviikon loppuun mennessä aamupainoin siihen 38 - 38,5 kiloon, jotta voin korkata kevään jumppa -ja salikauden. Koeviikon loppuun on aikaa reippaat 2 viikkoa ja en koe, että kilon takaisin saaminen siinä ajassa olisi mahdotonta.

Totesin tuossa yksi ilta, että mun lihaskunnon rippeetkin ovat kuihtuneet kun oo ollu liikuntapimennossa. Muistan, kun pääsen suhteellisen kevyesti 20 miestenpunnerrusta, mutta nyt tuokin määrä pitää tehdä hampaat irvessä. Painon nousua odotellessa on pakko aloittaa pieni yleiskunnon kohotus, etten kuukahda heti kun palaan salille. Pienen peruskunnon palautuksen aion hoitaa iltajumpalla (josta jo mainitsinkin aiemmin), pienellä venyttelyn aloittamisella ja koitan jaksaa lähteä lenkille ainakin kerran viikossa.

Nyt näillä mennään ja katsotaan mitä tulee, koitan palailla ennen perjantaita.